Tietoa meistä
Opaliina syntyi kesäkahvilaunelmasta. Halusin luoda kahvilan, jossa voin tarjota asiakkaalle aistillisen kahvilaelämyksen. Vuosien varrella elämäni on muuttunut. Olen saanut elämääni rakkaan miehen, ihanan pojan sekä antoisan työn ravitsemisalan opettajana. Opaliina on kuitenkin yhä suuri inspiraation ja voiman lähde kehittää ammattitaitoani ja, jossa yhä edelleen pääsen toteuttamaan unelmaani.
Opaliinassa on aina ollut jotakin erityistä, jopa taianomaista. Matkan varrella Opaliinassa on syntynyt elämänmittaisia ystävyyssuhteita ja olen saanut kokea ikimuistoisia hetkiä työntekijöiden kanssa. Toivon, että tämän hersyvän ja raikkaan tunnelman ovat myös asiakkaat voineet kokea.
Opaliinan myötä sain elämääni myös aivan uuden harrastuksen, puutarhan. Vaikka taipaleeni on vasta alussa, olen jo oppinut paljon ja eniten itsestäni. Puutarha on opettanut minut sietämään pettymyksiä, antamaan aikaa, hoivaamaan heikointa, kiinnittämään huomiota luonnon kauneuteen ja sen merkitykseen ajassamme. Jokakeväinen kasvun ja vehreyden ihme, sytyttää yhä sen saman liekin, jolla Opaliina vuosia sitten syntyi.
Tänäkin keväänä kesäkahvilaa valmistellaan, jotta asakkaamme voivat huumaantua tunnelmasta, kokea lempeän ilmapiirin, viehättyä estetiikasta, nauttia makujen liitosta ja inspiroitua hiljalleen rakentuvasta puutarhasta.
Tervetuloa puutarhakahvilaani, Veronika
Asiakaskommentti
“Opaliina Cafe & Puoti on myös elämys. Maistuvien syötävien ja juotavien kaunis esillelaitto ja mielenkiintoiset maut sekä kahvilan hyvä tunnelma viehättävät ainakin minua.”